Perjantai 3.2.2012 16:07 Toimittajalta Suur-Saimaa

Talven riemuja Saimaan rannoilla

Saimaan laajan vesistön järvet ja lahdet ovat saaneet lämpimän alkutalven jälkeen vihdoin jääpeitteen kunnon pakkasten saavuttua Itä-Suomeen.

Jääpeite ei kuitenkaan vielä ole paksu. Siitä pitää huolen ohuen jään päälle satanut lumi, joka tehokkaasti estää jään paksunemista. Eli kannattaa olla hyvin varovainen jäällä liikuttaessa.

Eri puolilla Saimaata tehdään parhaillaan luistelubaanoja retkiluistelijoille. Retkiluistelu on viime vuosina kasvattanut huimasti suosiotaan yhtenä talven liikuntamuotona. Muun muassa Savonlinnan Oravissa käy vuosittain tuhansia luistelijoita. Oravissa retkiluistelureitti on tänäkin talvena saatu jo avattua Linnansaaren kansallispuistoon. Kuopion perinteinen luistelutapahtuma helmikuun lopulla tuo myös suuren joukon ulkomaalaisia luistelijoita kisaamaan Kallaveden jäälle.

Retkiluistelu on yksi talven riemuista, mutta toki Saimaan rannoilta löytyy paljon muitakin talvisia aktiviteetteja. Savonlinnassa Olavinlinnassa järjestetään niin ikään helmikuun lopulla kansainvälinen jäänveistotapahtuma. Tapahtumassa jäätä veistävät joukkueet Suomen lisäksi muun muassa Kiinasta, Yhdysvalloista ja Singaporesta.

Valaistut ladut ja hiihtoreitit eri puolilla Saimaata on laitettu kuntoon. Alueelle talvilomaa viettämään saapuvat pääsevät hyvin hoidetuille laduille ja laskettelurinteisiin. Talvilomamatkailu lisää jatkuvasti suosiotaan Itä-Suomessa. Tahkon uljas talvimatkailukeskus on vaihtoehto Lapin keskusten sijaan monille eteläsuomalaisille lomailijoille.

Nyt myös Lappeenrannan Rauhaan avattu viihdekylpylä vetää väkeä niin Suomesta kuin ulkomailta. Imatralta löytyy perinteinen Imatran Kylpylä ja sen ympäristöstä aivan loistava latuverkosto. Kylpylä on suomalaisten lisäksi etenkin venäläisten suosiossa.

Talvimatkailun suosion kasvulle Itä-Suomessa on selkeä syy. Eri puolilla Saimaata matkailuun on satsattu suuria euromääriä. Alueen vetovoima on kasvanut laadukkaiden majoitustilojen ja erilaisten uusien aktiviteettien rakentamisen myötä. Isot investoinnit on osoitus siitä, että täällä uskotaan matkailun lisääntyvään vetovoimaan – myös talvella.

Myös meille itäsuomalaisille alue tarjoaa paljon. Nyt ei tarvitsekaan ajaa autolla kymmentä tuntia löytääkseen hyvät laskettelu- ja hiihtopaikat, tai laadukkaat kylpyläpalvelut, mielenkiintoisista talvitapahtumista puhumattakaan. Ne kaikki löytyvät parin, kolmen tunnin päästä kotoa, asuipa missä tahansa Saimaan rannoilla.

Kari Tegelberg

Kommentit (0)