Varautuminen ikäviin välikohtauksiin saattaa vaikuttaa suorastaan ikävyyksien esiin kutsumiselta. Näin ei kuitenkaan saa olla. Monen koulun lukukausirutiineihin kuulunevatkin jo nykyisin turvallisuusharjoitukset. Koulujen ei onneksi tarvitse laatia suunnitelmia aivan tyhjästä, sillä niissä voi hyödyntää koulun henkilökunnalle ja oppilaille tuttuja tulipaloharjoituksia.

Aika ajoin koulussa tapahtuvia väkivallantekoja luonnehditaan usein sanoilla ”ei ollut etukäteen ennakoitavissa”. Tästä huolimatta lähes samassa lauseessa todetaan, että henkilö viihtyi itsekseen tai henkilöllä oli koulukiusatun tausta. Tässä yhteydessä nousee väkisinkin mieleen se, että miksi noihin usein pienen pieniinkin oireisiin ei tartuta siinä vaiheessa, kun joku ne havaitsee?

Tämä ei toki tarkoita sitä, että kouluissa jokaisen vähänkin hiljaisemman oppilaan käytöstä ryhdytään tarkkailemaan suurennuslasilla tai että jokaiseen koulun pihalla sattuvaan suukopuun kutsutaan hätiin vähintäänkin virkavalta. Enemmänkin kyse on oppilaitosten henkilökunnan ja vanhempien oikeanlaisesta hereillä- ja läsnäolosta. Siitä, että toistuvat viestit ja havainnot muun muassa kiusaamisesta tai oppilaan muuttuneesta käytöksestä otetaan vakavasti, eikä niitä pistetä murrosiän tai muiden kasvukipujen piikkiin ohimeneväksi ilmiöksi. Tai mikä pahinta, sivuutetaan ”ei kuulu minulle” -asiana.

Opettajat ovat kouluissa paljon vartijoina. Ammattipätevyyden lisäksi heiltä vaaditaan sellaisia taitoja, joita ei opettajankoulutukseen kuulu. Voidaankin kysyä, pitäisikö nykyaikaiseen opettajankoulutukseen sisältyä jossakin määrin myös turvallisuusopintoja? Alan ammattilaiset, esimerkiksi poliisi ja psykologit, voisivat varmasti kertoa yleisimmistä vaaranmerkeistä sekä toimintatavoista.