Nauti hetkestä – uskalla voittaa
Talvisalon jäähallin edustusjoukkueen pukukopin seinällä on teksti, jossa muistutetaan pelaajille, että nauti hetkestä, uskalla voittaa. Päävalmentaja Pekka Tirkkonen uskoo myös itse tähän kehotukseen.
Tämän kauden SaPKossa on pistänyt silmään joukkueen kova taisteluilme. Katsomoonkin näkee, että joukkue taistelee kiekoista sata lasissa, eikä periksi hevin anneta. Myös joukkuehenki niin kaukalossa kuin pukukopissa on erinomainen.
Mutta ennen kuin puhutaan päävalmentaja Pekka Tirkkosen kanssa enemmän nyky-SaPKosta, palataan ajassa reilut kolme vuotta taaksepäin marraskuuhun 2008. Tuolloin Pekka Tirkkonen tuli kesken kauden joukkueen peräsimeen Jori Kokkosen tilalle. Seuraavana keväänä joukkue karsi sarjapaikastaan, mutta säilytti paikan voittamalla karsintasarjan.
Kaudella 2009–2010 SaPKo sijoittui kymmenenneksi säilyttäen paikkansa ilman karsintaa, mutta seuraavalla kaudella joukkue pelasi hienosti. Runkosarjassa sijoitus oli neljäs ja neljännesvälierissä joukkue joutui taipumaan silloiselle Jyp-Akatemialle. Tällä kaudella runkosarjan sijoitus oli viides ja pudotuspeleissä vastustajana on Joensuun Jokipojat. Pekka Tirkkosen aikakaudella SaPKon kehityskaari on ollut koko ajan nouseva.
Keväällä 2008 Pekka Tirkkonen oli lopettanut mittavan pelaajauransa Tanskassa Heeringissä. Hän asui tuolloin perheineen Kuopiossa ja oli ajatellut viettävänsä mahdollisesti välivuoden, kun SaPKon pääomistaja Jukka Huittinen soitti Savonlinnasta ja pyysi häntä valmentajaksi Tirkkosen rakkaaseen kasvattajaseuraan.
– Mietin asiaa muutaman päivän ja päätin ottaa haasteen vastaan, Tirkkonen muistelee.
Ensi kaudeksi Lappeenrannan SaiPan liigajoukkueen päävalmentajaksi siirtyvä Tirkkonen sanoo ajan Savonlinnassa olleen hänelle oikein hyvä.
– Minulle on annettu koko ajan työrauha ja myös tukea on omistajayhtiön hallitus antanut kiitettävästi, hän sanoo.
SaPKon edustusjoukkue on koottu jo vuosia pienen budjetin periaatteella. Joukkueessa on pelannut paljon nuoria ja innokkaita pelaajia, jotka ovat hakemassa uralleen potkua Mestis-tasolta hyvän valmentajan avulla. Toki joukkoon mahtuu myös kokeneita pelaajia. Tänä vuonna kuitenkin pelaajabudjetti nostettiin 172 000 euroon.
– Kun olen tiedostanut resurssit, olen päässyt kasaamaan ihan mieluisan joukkueen, Tirkkonen sanoo.
Tällä kaudella SaPKon edustusjoukkueessa on ollut omia kasvatteja neljä ja lisäksi muutama A-juniori on päässyt kokeilemaan siipiensä kantavuutta edustusjoukkueessa.
Hän uskoo, että vuosina 1994 ja 1995 syntyneistä omista junnuista on vielä iloa myös Mestis-SaPKolle. Erityisesti hän mainitsee Toni Henttosen, Sami Jekusen ja Lasse Tiilikaisen, joilla Tirkkonen uskoo olevan hyvät mahdollisuudet nousta pysyvästi edustusjoukkueen riveihin.
Mieli haikeana Lappeenrantaan
Mestiksen pudotuspelisarja on parasta aikaa kiivaimmillaan, johon päävalmentaja Pekka Tirkkonenkin keskittyy täysillä. Joukkueen harjoittelu on tällä hetkellä hyvin kevyttä. Jäällä käydään oikeastaan herättelemässä vain lihaksia.
Myös päävalmentajalla on omat tapansa keskittyä tulevaan peliin. Hän sanoo tekevänsä ennen peliä ja pelin jälkeen aina kävelylenkin yhdessä kakkosvalmentajan kanssa.
– Joskus lenkki on jopa kolme varttia pitkä. Jos tulee voitto, pelin jälkeinen lenkki on sama kuin ennen peliä, mutta jos tulee tappio, muuttuu myös lenkki, Pekka Tirkkonen kertoo hymyssä suin tavoistaan. Jääkiekkoilijathan ovat tunnetusti aika taikauskoisia.
Vaikka pudotuspelit ovat nyt päällimmäisenä Tirkkosen ajatuksissa ja tekemisissä, siintää horisontissa jo Lappeenranta ja Saimaan Pallon päävalmentajan pesti, joka sopimuksen mukaan kestää kaksi plus yhden kauden. SaiPa on Tirkkoselle tuttu seura, pelasihan hän siellä peräti neljä kautta vuosina 1999–2003. Hänelle on noilta ajoilta jäänyt kaupunkiin myös tuttuja, joihin hän pitää yhteyttä edelleen.
Mikä erottaa sitten liigajoukkueen Mestis-joukkueesta?
– Pelillinen ero on varmasti siinä, että liigakaukalossa pelaajilla on malttia, koska esimerkiksi syöttötaito on kokonaisuudessaan tasokkaampaa kuin Mestiksessä. Luisteluvauhti sitä vastoin on molemmissa sarjoissa suurin piirtein samaa tasoa.
Toinen ja tietysti hyvin merkittävä ero on Tirkkosen mukaan siinä, että liiga on puhdas ammattilaissarja ja joukkueen runko tulevalle kaudelle esimerkiksi SaiPassa on jo kasassa. Liigajoukkue myös tekee kesäharjoittelunsa systemaattisesti, koska pelaajat nauttivat palkkaa koko vuoden.
Pekka Tirkkonen sanoo SaPKon antaneen hänelle niin pelaajana kuin valmentajana paljon.
– Mielen varmasti valtaa haikeus, kun tämä pesti päättyy, mutta tokihan tämä on oman urakehityksen kannalta tärkeä harppaus, mies pohtii edustusjoukkueen pukuhuoneessa päivää ennen tiistain Jokipojat-peliä.
Pekka Tirkkosella on ollut pelaajilleen motto, jonka hän toivoo kantavan mahdollisimman pitkälle. Tuo motto kuuluu: Nauti hetkestä, uskalla voittaa.
Tähän saakka pelaajat ovat noudattaneet aika hyvin päävalmentajansa kehotusta.Teksti ja kuva: Kari Tegelberg

Kommentit (0)