Perjantai 3.2.2012 16:04 Viihde Suur-Saimaa

Loppuuko maailma 2012?

Maya-astrologi Päivi Kaskimäki sanoo, että ihmiskunta elää muutoksen aikaa. Sen sijaan hän ei usko usein vuoteen 2012 liitettyyn maailmanlopun ennusteeseen.
Vuoden 2012 on ennustettu muuttavan maailmaa lopullisesti. Onpa joissakin yhteyksissä puhuttu jopa maailmanlopun mahdollisuudesta. Iso osa ennustuksista pohjautuu Keski-Amerikassa edelleen asuvan mayaheimon vuosituhansia vanhoihin kalenterimerkintöihin.

Tamperelainen Päivi Kaskimäki on tutkinut jo toistakymmentä vuotta mayakulttuuria ja heidän kalentereitaan. Kaskimäki kertoo, että mayojen käyttämät kalenterit perustuivat taivaankappaleiden liikkeiden tuntemukseen. Heimo tutki jo noin 1000 vuotta sitten taivaankappaleita ja heidän tietämyksensä tarkkuus ihmetyttää jopa tämän päivän tutkijoita.

– Mayoilla oli oma kalenteri jokaiselle taivaankappaleelle. Tärkeimmät kalentereista olivat Haab- sekä Tzolkin- ja Long Count -kalenterit.

Kaskimäki kertoo, että mayojen kalenterit poikkeavat monessa suhteessa nykyisin käytössä olevasta gregoriaanisesta kalenterista.

– Haab-kalenteri muun muassa seurasi auringon kiertoa ja siinä oli 18 tasan 20 päivän pituista kuukautta (18x20=360 päivää). Ylimääräiset viisi päivää olivat nimeltään Uayeb. Näitä päiviä pidettiin hyvin pelottavina epäonnen päivinä.

Yksi tunnetuimmista mayatutkijoista, Jose Argüelles, loi 1970-luvulla kuun ja auringon kiertoon perustuvan kalenterin. Pohjana tässä ovat hänen vuosikausien ajan kestäneet tutkimuksensa erilaisista mayakalentereista. Argüellesin 13 kuun kalenterissa on 13 tasan 28 päivän mittaista kuukautta.

– Kuukausien määrä tulee siitä, että kuu kiertää maapallomme lähes tarkalleen 13 kertaa aurinkovuoden aikana (13x28=364 päivää). Ylimääräinen yksi päivä on niin sanottu päivä ajan ulkopuolella ja uuden vuoden päivä.

Mutta mikä mayakalentereissa on saanut ihmiset uskomaan, että vuosi 2012 on jollakin tavoin merkittävä? Kaskimäki kertoo, että tämän vuoden talvipäivänseisaukseen 21.12. päättyy mayojen pitkää ajanjaksoa kuvaavan Long Count -kalenterin mukaan noin 26 000 vuoden pituinen sykli, niin kutsuttu pitkä auringon presessiokierto.

– Kierto tunnetaan myös virallisen astronomian piirissä. Tuona ajankohtana aurinkokuntamme on saavuttanut tietyn paikan suhteessa linnunrataan. Maapallo, aurinko ja linnunradan keskus tulevat suoraan linjaukseen keskenään ja sen uskotaan merkitsevän tulkitsijasta riippuen erilaisia muutoksia maapallolla.

Suurin osa 26 000 vuoden jakson päättymiseen liittyvistä ennusteista ei kuitenkaan maalaa kuvaa maailmanlopusta. Ennemminkin perinteiset mayatulkinnat korostavat ajanjakson päättymisen merkitsevän uuden ajanjakson alkamista. Myös Kaskimäki näkee maapallon olevan uuden ajan kynnyksellä.

– Muutos on alkanut jo vuosia sitten. Muutoksesta kertoo muun muassa arabimaissa tapahtuneet ”vapauden tsunamit”. Samoin Euroopan talousjärjestelmä ja moni muukin järjestelmä natisee liitoksissaan.

Kaskimäki sanoo, että ihmiskunta on tullut monessa suhteessa käännekohtaan. On selvää, että pienen maapallon kantokyky on tullut vastaan.

– Omistaminen nykyisessä mielessä ei voi jatkua. Ihmisen ahneus on saavuttanut lakipisteensä ja nyt on opittava jakamaan.

Vastuu siitä, mihin meneillään oleva murrosvaihe lopulta johtaa, kuuluu Kaskimäen mukaan kaikille ihmisille.

– Viimeisen kolmenkymmen vuoden aikana ihmiskunnan kehitys on ollut huimaa ja tulevina vuosina kehitys nopeutuu entisestään. Meistä itsestämme on kiinni se, ehdimmekö reagoida maapallon olemassaoloa uhkaaviin asioihin riittävän ajoissa.

Kaskimäki rauhoittelee uhkakuvista pelästyneitä ihmisiä. Hän uskoo, että ajanjakson päättymiseen kuuluva tietoisuuden lisääntyminen johtaa entistä parempaan elämään maapallolla.

– Teknologiahuumassa ihmisen yhteys omaan intuitioon on katkennut. Onneksi yhä useampi ihminen on löytämässä tämän yhteyden uudelleen ja kuuntelee sitä. Tässä ajassa tärkeintä olisikin luottaa omiin tuntemuksiin ja toimia niiden mukaan. Paljon vanhaa tulee kuolemaan ja itse vaikutamme siihen, miten se tapahtuu.

Kaskimäki kuvaa ihmiskunnan tähänastista olemassaoloa hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi. Hän itse uskoo, että paljon kirjallisuudessa käsitelty myyttinen Atlantiksen tuho johtui aikanaan siitä, että hyvin korkealle kehittyneet ihmiset eivät osanneet valita oikein.

– Uskoakseni ihmiset ovat tällä kertaa tietoisempia. Suuntaus on nähtävissä lapsissa ja nuorissa, jotka jo syntyessään ovat aikaisempia sukupolvia viisaampia ja kyseenalaistavat vallitsevia ajatuksia. Yleisestikin ihmiset panostavat yhä enemmän materian sijaan henkiseen hyvinvointiin.

Tarkkaan ei kukaan voi kuitenkaan tietää, mihin mayat viittasivat kalenteriinsa päivämäärän 21.12.2012 kohdalle tekemillään merkinnöillä, sillä ratkaiseva pala muinaisesta kiveen hakatusta kalenterista puuttuu.

– Itse uskon tulkintaan, että maapallon, auringon ja linnunradan keskustan saavuttaessa suora linja toisiinsa avautuu maapallolta suora yhteys maailmankaikkeuden lähteeseen. Viimeistään tuolloin ihmiskunnan tietoisuus lisääntyy niin paljon, että muutosta voi kutsua vanhan maailman lopuksi. Samoin uskon, että meillä suomalaisilla on tuossa muutoksessa merkittävä rooli.

Teksti: Erja Eliala, kuva: Päivi Kaskimäki

Kommentit (0)