Keskiviikko 28.12.2011 11:52 Viihde Suur-Saimaa

Leevin laulussa soi rakkaus musiikkiin

– Musiikkiopistossa käyn kitaratunnilla kerran viikossa. Laulamista opettelen itsekseni, Leevi Lehtisyrjä kertoo.
Kälvelän kylässä Lappeenrannassa asuva 9-vuotias Leevi Lehtisyrjä on tämän vuoden Karuselli-laulukilpailun voittaja.

Leevin vanhemmat Markku ja Anne Lehtisyrjä ovat kumpikin lähtöisin Savosta. Anne Lehtisyrjä kasvoi Punkaharjulla. Markku Lehtisyrjä vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Rantasalmella ja Savonlinnassa. Leevin mummo asuu Rantasalmella ja ukki Savonlinnassa.

Leevi innostui musiikista jo pienenä.

– 2,5-vuotiaana aloin laulamaan, Leevi kertoo.

– Jani Wickholm esiintyi Idols -kilpailuissa. Leevi ihasteli Janin kitaraa. Tein pahvisen kitaran, jota Leevi soitteli ja lauleli mukana. 3-vuotissyntymäpäiväksi Leevi sai oikean kitaran ja siitä se lähti, Leevin isä Markku Lehtisyrjä lisää.

Kolmen vanhana Leevi löysi Elviksen. Hän lauloi Elviksen kappaleita englanniksi, vaikkei sanoja ymmärtänytkään.

– Leevi osasi Elviksen esiintymismaneerit. Oli Elvis-vaatteet ja tukkakin kammattiin oikealla tavalla. Leevi esiintyi innokkaasti kaikille halukkaille, muistelee Leevin äiti Anne Lehtisyrjä.

Elviksen hahmossa Leevi esiintyi ensi kertaa isommalle yleisölle. Se tapahtui Lappeenrannassa Leevin vanhempien häissä. Myös linja-autolastillinen Savosta saapuneita sukulaisia sai ihastella kolmevuotiaan Leevin esitystä.

Viiden vanhana Leevi tapasi Kanarialla suosikkinsa Jani Wickholmin sekä Jope Ruonansuun ja Sakari Kuosmasen. Leevi lauleskeli heille monena iltana. Lehtisyrjät saivat kuulla viihdealan taitajilta, että Leevi on poikkeuksellinen lahjakkuus.

– Sillä lailla tutustuimme Janiin, Jopeen ja muihinkin ammattilaisiin. He ovat kannustaneet ja opastaneet Leeviä musiikin suhteen. Olemme saaneet tietoa asioista, joista maallikko ei tiedä. Leevi on saanut esiintyäkin Janin ja tangokuningas Jukka Hallikaisen keikoilla, Markku Lehtisyrjä kiittelee.

Vaatimaton Leevi ei ole huudellut musiikkiharrastuksestaan. Keväällä Jani Wickholm piti Simolan koulun oppilaille konsertin. Leevi lauloi Janin säestyksellä ja asia paljastui. Viime talvena Leevi osallistui Karuselli-laulukilpailun karsintaan Kotkassa. Flunssasta huolimatta Leevi selvisi Turun toukokuiseen finaaliin. Siellä Leevi lauloi voittoisasti kappaleet Hento kuiskaus ja Varrella virran.

Jope Ruonansuu on tuntenut Leevin ja Lehtisyrjän perheen muutaman vuoden ajan.

– Kun kuulimme Leevin laulavan Kanarialla, hän teki vaikutuksen kaikkiin. Keräsimme Leeville kolehdin, Jope Ruonansuu muistelee.

Leevi esiintyi marraskuussa Jopet Show -ohjelmassa televisiossa. Jakso kuvattiin kesällä 2010. Ennen kuvauksia Leevi lauloi studiossa Jopen kappaleen Enkeleitä toisillemme.

– Lähetimme Jopelle harjoitteluvaiheessa monta vedosta, kunnes hän hyväksyi Leevin tulkinnan. Studiossa äänittäjät sitten kehuivat, kun laulu meni eka vedolla levylle, Markku Lehtisyrjä kertoo.

Studio- ja filmauskokemuksesta jäi Leeville hyvät muistot. Jope Ruonansuu on myös tyytyväinen Leevin panokseen.

– Kuvaukset menivät Leevin kanssa poikkeuksellisen helposti ja hyvin. Kyllä Leevistä on kamerankin eteen, Ruonansuu kiittelee.

Aika näyttää, onko Leevillä ja Jopella mahdollisesti tulevaisuudessa muutakin yhteistyötä.

– Päävastuu kaikesta on tietenkin Leevin vanhemmilla. Mutta jos esimerkiksi tekstejä pyydetään, niin tottahan toki niitä teen, kun kerkeän, Ruonansuu lupaa.

Leevin elämään mahtuu musiikin lisäksi paljon muutakin. Tällä hetkellä Leeviä kiinnostaa sähly. Kesällä Leevi teki kotipihalleen golfradan ja opiskeli siinä sivussa pelin termit ja säännöt. Pikkuveli Aatun kanssa on leikitty monena talvena aurausleikkejä.

– Kun Leevi innostuu jostain, hän paneutuu asiaan täysillä, Markku ja Anne Lehtisyrjä toteavat.

Leevin vanhemmat osaavat ottaa Leevin poikkeuksellisen musiikkilahjakkuuden oikealla tavalla. Leeviä kannustetaan kaikin tavoin, mutta mihinkään ei pakoteta. Musiikkiharrastus tapahtuu Leevin ehdoilla.

– Isona voisin olla laulaja tai joku näyttelijä. Tai sitten sählypelaaja, Leevi vihjaisee tulevaisuuden haaveistaan ja alkaa harjoitella ilmaveivejä uudella sählymailallaan.

Teksti ja kuva: Timo Kokko

Kommentit (0)