Kuopion yliopistollisen sairaalan asema vakaa
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen sanoo, että Kuopion yliopistollisen sairaalan asema muiden yliopistollisten sairaaloiden joukossa on vakaa.
– Kuopion yliopistollisen sairaalan asema muiden yliopistollisten sairaaloiden joukossa on vakaa ja kilpailukykyinen. Asemaa tukee maantieteellinen sijainti keskellä Itä-Suomea sekä toimiva ja vahva yhteistyö Itä-Suomen yliopiston kanssa. Myös Kataisen hallitusohjelman mukaan kaikki Suomen viisi yliopistollista sairaalaa jatkavat omilla vastuualueillaan tulevaisuudessakin.
Näin vastaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen kysymykseen, jossa tiedustellaan hallitusohjelmaan kirjatun kuntauudistuksen, uuden terveydenhuoltolain sekä meneillä olevan Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Itä-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien yhdistymishankkeen (Iser) vaikutuksia Kuopion yliopistolliseen sairaalaan (KYS). Miettunen muistuttaa, että KYSin fyysinen toiminta-alue Itä-Suomessa on melko laaja.
– KYS toimii Pohjois-Savon noin 250 000 asukkaan keskussairaalana ja lisäksi se vastaa Etelä-Savon, Itä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien 850 000 asukkaan yliopistollisen erityistason sairaanhoidosta. Muutkin tilastolliset tunnusluvut kertovat KYSin toiminnan vireydestä. Sairaalassa tehdään muun muassa 22 000 leikkausta vuodessa ja poliklinikkakäyntejä on 330 000.
Miettunen kertoo, että KYSin palvelutarjonta kattaa kaikki lääketieteen erikoisalat. Erityisesti sairaala tunnetaan korkeatasoisesta neurokirurgiasta, kuten epilepsiakirurgiasta, sekä vaikeiden palovammojen hoitokeskuksena. Samoin KYSin sydänosasto on erittäin hyvä ja siellä on vahvaa tutkimustoimintaa.
Myös tutkimuksen puolella KYSillä on omat vahvuusalueensa.
– Sairaalan tutkimus keskittyy kliiniseen eli toteuttavaan tutkimukseen sekä hoitotieteeseen.
Lisäksi KYS tekee läheistä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa, sillä opetussairaalana se palvelee muun muassa yliopiston lääkäriopiskelijoita.
– KYSissä opiskelee vuosittain lähes 1 000 perus- tai erikoistumisopintojaan tekevää lääkäri- ja hoitoalan opiskelijaa. Toistaiseksi hakijoita on enemmän kuin mitä voidaan ottaa vastaan. Esimerkiksi lääkärien erikoistumisopintojen helpottamiseksi olemme luoneet valmiita koulutuspaketteja. Lääkäri tietää jo erikoistumisen alussa, että hänellä mahdollisuus tiettyyn koulutuskiertoon.
KYS on myös merkittävä työllistäjä alueella. Kaiken kaikkiaan KYSissä työskentelee noin 4 000 terveydenhuoltoalan ammattilaista. Miettunen sanoo, että työntekijöiden eläköitymisen myötä alan osaajia tarvitaan koko ajan lisää.
– Jo nyt meillä on pulaa hoitoalan ammattilaisista emmekä saa täytettyä kaikkia vapaana olevia paikkoja. Rekrytointimme kattaakin koko maan. Samoin Virosta olemme saaneet täydennystä henkilökuntaamme.
Miettunen myöntää, että tulevaisuudessa KYS joutuu kamppailemaan paitsi hoitoalan ammattilaisten riittävyysongelman kanssa myös yhä pidemmäksi kasvavien hoitojonojen kanssa.
– Tosiasia on, että väestön ikääntymisen ja siihen liittyvän lisääntyneen sairastavuuden vuoksi hoitotakuujonot pidentyvät. Suurin kipupiste on leikkausjonot. Toistaiseksi pystymme kuitenkin hoitamaan asiakkaat juuri ja juuri lain säätämässä kuudessa kuukaudessa. Hoitoketjun sisäistä yhteistyötäkin on jatkossa tiivistettävä.
Miettunen kuitenkin korostaa, että KYSin perusasiat ovat terveellä pohjalla. Vuonna 2010 sairaala oli Suomen tuottavin. Lisäksi sairaalassa on meneillään mittavia tulevaisuuteen tähtääviä investointeja.
– Seuraavan kymmenen vuoden aikana KYSiin tehdään 100 miljoonan euron investoinnit. Näillä investoinneilla taataan se, että saamamme asiakaspalaute korkeatasoisesta hoidosta jatkuu edelleen.
Painetta hoidon integraatioon ja keskittämiseen
Suomen kuntien palvelurakenne elää vahvaa muutosvaihetta. Tavallista kuntalaista ei niinkään kiinnosta varsinaisesti organisaatioihin eikä hallinnollisiin rajoihin tulevat muutokset. Ensisijaisesti he haluavat tietää, mistä ja minkä tasoisena he jatkossa saavat terveys- ja sosiaalipalvelut. Miettunen toteaa, että terveydenhuollon sektorilla on menossa kaksi samanaikaista kunta- ja terveydenhuoltolakiuudistukseen liittyvää muutosprosessia. Toisen prosessin tavoite on integroida kuntatasolla sosiaali- ja perusterveydenhuoltopalveluja. Toisaalta pyritään eheyttämään perusterveydenhuollon ja erityistason sairaanhoidon välistä hoitoketjua.
– Sosiaali- ja terveyspalvelut liittyvät usein läheisesti toisiinsa, joten on kaikkien etu, että palvelut keskitetään yhteistoiminta-alueen tai vahvan peruskunnan hoidettavaksi. Samoin on erittäin tärkeää, että hoitopolku toimii saumattomasti perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon ja päinvastoin. Tällä hetkellä on olemassa selkeitä informaatiokatkoksia eri hoitotasojen välillä ja muun muassa KYSissä erikoissairaanhoidon vuodepaikoilla on asiakkaita, jotka eivät sinne kuulu.
Itä-Suomen asukkaiden terveydenhoitopalveluihin vaikuttaa kunta- ja lakimuutosten ohella Iser-hanke. Miettunen sanoo, että Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Itä-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien yhdistymishanke toteutuessaan parantaa perussairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon välistä yhteistyötä. Hän vakuuttaa, että Iserin myötä myös perussairaanhoito toteutetaan sairaanhoitopiirin alueella entistä tehokkaammin lähipalveluna.
– Samoin Itä-Suomessa, jossa väestön sairastavuus on maan korkeinta, on tärkeää mahdollistaa kotiasuminen mahdollisimman pitkään. Lisäksi on suosittava erityyppistä palveluasumista.
Miettunen korostaa, että meneillä oleviin uudistuksiin sisältyvä erityistason vaativan hoidon keskittäminen entistä enemmän suurempiin keskuksiin ei ole suinkaan huono asia.
– Keskittämisessä on kyse myös potilasturvallisuudesta. Tarve vaativaan erityistason hoitoon sattuu yksilön kohdalle harvoin. Silloin välimatkalla ei niinkään ole väliä vaan sillä, että hoito on alan huippua ja sitä on saatavilla ympäri vuorokauden. Toki keskittämisen kohdalla on vielä monta keskustelun alla olevaa asiaa. Hätiköityjä päätöksiä ei kukaan missään tapauksessa ole tekemässä.Teksti ja kuva: Erja Eliala

Kommentit (0)