Kaikki sai alkunsa Jeesuksen jäähyväisateriasta opetuslasten kanssa pääsiäisjuhlilla.  Hänen ylösnousemuksensa jälkeen kristityt alkoivat kokoontua kodeissa yhteen tällaiselle pyhäpäivän aterialle, koska Jeesus oli niin kehottanut. Rakkaalla lapsella on monta nimeä joilla on yritetty kuvata ehtoollisen merkitystä.

Uudessa testamentissa ehtoollista kutsutaan leivänmurtamiseksi, yhteyden ateriaksi ja Herran ateriaksi. Toisella vuosisadalla Kristuksen jälkeen Justinos-marttyyri puhuu eukaristiasta, eli kiittämisestä ja Augustinus myöhemmin uhrista. Sittemmin kirkonrotta on istunut muun muassa Tuomas-messussa, kansanlaulu-, tunturi- ja afrikkalaisessa messussa. Tunturimessussa ei - outoa kyllä - ollut ehtoollista.

Nykyisen käsihygieniavimman aikana silmään pistää vanha, papille annettu ohje vuodelta 1570. Valmistautuessaan messun toimittamiseen papin tuli pestä kätensä ja rukoilla lausuen: ”Anna, Herra, käsilleni voima, joka puhdistaa ne kaikesta tahraisuudesta, että voisin palvella sinua ilman mielen ja ruumiin saastaisuutta.” Papin kädet näes pitelevät – ei vain leipää ja viiniä – vaan suurta salaisuutta, Kristuksen ruumista ja verta.

Saksan evankelisten kirkkojen ehtoollisrukous kuvaa ehtoollisen merkitystä tänään: ”Kuolemaansa edeltäneenä yönä Jeesus otti leivän ja kiittäen rukoili sinua, Isä. Hän antoi leivän ystävilleen ja sanoi: Tässä on ruokaa matkalle. Ottakaa tästä kaikki ja syökää. Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan.

Sen jälkeen hän otti viinimaljan ja luki kiitosrukouksen. Hän antoi sen ystävilleen ja sanoi: ”Tässä on matkajuoma. Ottakaa ja jakakaa se. Tämä malja on minun vereni, uusi ja ikuinen liitto. Tämä veri on vuodatettu teidän edestänne ja kaikkien ihmisten edestä, että syyllisyys ja synti sovitettaisiin. Aina kun te näin teette, olen minä läsnä.” Ehtoollinen ei ole vain vanhan, 2000 vuotta sitten yön hämäryydessä tapahtuneen kavaltamiskertomuksen muistamista. Ehtoollinen on tätä päivää. Siinä vastaanotetaan hyvät matkaeväät oman elämänpolkumme kulkemiseen.

 Kirkonrotta