Guggenheim-vedätys
Ymmärtämättömyys edellä kerrotuista asioista ei kuitenkaan estä minua kuuntelemasta ihmisiä, jotka näistä asioista väittävät jotakin tietävänsä. Nyt olen kuunnellut ja katsellut useita keskusteluita niin radiosta kuin televisiosta, joissa on käsitelty Helsingin Katajanokalle suunniteltua Guggenheim-museota. Noissa keskusteluissa tuntuvat kulttuuriväen mielipiteet jakautuvan pahasti kahtia.
Minä jätän suosiolla museon sisällön, eli kuvataiteen, designin ja arkkitehtuurin ihan rauhaan. Sitä vastoin ihmettelen suuresti kaikkea muuta, mikä liittyy museon sijoittamissuunnitelmiin. Esimerkiksi sitä, että hintaa tuolle amerikkalaisen säätiön omistamalle museolle tulisi noin 140 miljoonaa euroa, josta valtion piikkiin lankeaisi lähes sadan miljoonan euron siivu.
Sata miljoonaa veronmaksajilta kautta Suomen. Ei kiitos, sanon minä ja varmasti moni muukin sanoo niin. Jos helsinkiläiset veronmaksajat haluavat museon kaupunkiin, siitä vaan. Meiltä rahoja ei kannata olla itkemässä.
Onko Guggenheimia haluavilla todella itsetunto niin alhaalla, että he ottavat riemumielin amerikkalaisen museon vastaan ja ilmoittavat, että kyllä suomalaiset maksavat. Eivät kyllä maksa. Museon puolestapuhujat sanovat uhmakkaasti, että museolla on ottajia ympäri maailmaa. Jos me emme älyä sitä tehdä, niin se menee muualle. Menköön.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki heitti tyylikkäästi pallon työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle, kun Arhinmäeltä kysyttiin onko valtio valmis sijoittamaan museoon. Sellaisia rahoja kulttuurilta ei ministerin mukaan löydy, mutta hänen mielestään museon rakentaminen ei olekaan kulttuuria, vaan matkailua. Ja matkailuasiat kuuluvat Häkämiehelle.
Ei tuo Guggenheim ole edes matkailua. Se on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon, eli aivan täyttä idiotismia. Museota haluavat väittävät, että museossa vierailee vuosittain 300 000 innokasta taiteen ystävää, joista 200 000 suomalaista ja loput ulkomaalaisia turisteja. Ei vieraile, ihan turha kuvitella.
Joku museoasiantuntija muistutti eräässä radio-ohjelmassa, ettei Guggenheim todellisuudessa ole edes museo, koska sillä ei ole pysyvää taidekokoelmaa, eikä se esimerkiksi osta taidetta. Hänen mukaansa se on 140 miljoonaa euroa maksava taidehalli.
Täyttä asiaa tuollainen puhe.Kari Tegelberg

Kommentit (0)