Get Adobe Flash player

Keskiviikko 22.2.2012 09:42 Urheilu Saimaalehti

Nauti hetkestä – uskalla voittaa

Tätä kirjoitettaessa ei ollut tiedossa, kuinka jääkiekkojoukkue SaPKolle kävi tiistai-iltana Joensuussa, Mestiksen kolmannessa pudotuspelissä. Kävipä kuinka tahansa, pelit jatkuvat jo huomenna torstaina kotipelillä Talvisalon jäähallissa. Jatkoon pääsyyn joukkueet tarvitsevat neljä voittoa.

Keskiviikko 22.2.2012 09:19 Urheilu Saimaalehti

Curling – viihdyttävä joukkuepeli

Liikunnan saralla ei ole vaarana, että lajit loppuisivat kesken. Yksi kokeilemisen arvoisista lajeista on curling.

Keskiviikko 22.2.2012 09:15 Urheilu Saimaalehti

Uutta potkua Puruveden kierrokseen

Nyt seitsemännen kerran järjestettävä Puruveden kierros on pessyt kasvojaan. Puruveden kierroksen ”isä” Terho Kaskinen kertoo, että uutta potkua tapahtumalle haetaan muun muassa uudesta yritysten haastesarjasta. Sitä vastoin suunnistus on jätetty pois kierroksen lajivalikoimasta. Kaskisen mukaan suunnistuksen mukana olo on saattanut nostaa osallistumiskynnystä.

Keskiviikko 8.2.2012 09:08 Urheilu Saimaalehti

Moukarikaarille luvassa pituutta

Moukarinheittäjä Hannele Kuutin olemuksessa ei ole merkkiäkään epävarmuudesta, vaikka viime kesän kausi päättyi elokuun alussa pidetyissä Kalevan kisoissa välilevyn pullistumaan. Selkäkipuisena heitettyä kuudetta sijaa Kuutti pitää jälkikäteen ajateltuna kohtuullisen hyvänä.

Perjantai 3.2.2012 16:08 Urheilu Suur-Saimaa

Pitopohjasuksi lisännyt suomalaisten hiihtointoa

Hiihtäjälegenda, nykyisin Karhun Kiteen tehtaanjohtaja ja tuotepäällikkö Harri Kirvesniemi tietää mistä puhuu. Pitopohjasuksien tulo markkinoille on lisännyt valtavasti suomalaisten hiihtoinnostusta.

Perjantai 3.2.2012 16:02 Urheilu Suur-Saimaa

Finland Ice Marathon kiinnostaa myös ulkomailla

Yksi Suomen ja jopa maailman hienoimmista luistelutapahtumista järjestetään jo 28. kerran Kuopiossa. Viime vuoden tapaan järjestelyistä päävastuun kantavat Pohjois-Savon Liikunta ja Kuopion luisteluseura. Projektipäällikkö Olli Pulkkanen iloitsee, että pitkän historian omaava tapahtuma on edelleen voimissaan.

Keskiviikko 25.1.2012 09:24 Urheilu Saimaalehti

Joka äijä taipuu joogaan

Jooga mielletään helposti liikuntamuodoksi, joka sopii vain hoikille, notkeille ja henkisyyttä arvostaville ihmisille. Kun kuuntelee Savonlinnan Jooga- ja PilatesOpiston vetäjä Per Lindbladin ajatuksia ja kokemuksia joogasta, ei tuo kuva voisi olla kauempana totuudesta.

Torstai 19.1.2012 13:57 Urheilu Saimaalehti

Nuorta verta SaPKon peräsimeen

Saku Martikainen on SaPKon uusi päävalmentaja. Hän aloittaa virallisesti joukkueen peräsimessä toukokuun alussa. Helmikuussa 33 vuotta täyttävä Martikainen valmentaa tällä hetkellä Espoo Bluesin B-junioreita. Joukkue johtaa tällä hetkellä SM-sarjaa. Viime kaudella Martikainen valmensi Bluesin C-juniorit Suomen mestaruuteen.

Keskiviikko 18.1.2012 09:15 Urheilu Saimaalehti

Nyt kättä vääntämään

Etenkin suomalaismiesten lempiharrastuksiin on ammoisista ajoista alkaen kuulunut kädenvääntö. Nyt tätä Jukolan veljesten suosikkilajia on mahdollisuus päästä testaamaan Savonlinnassakin ja kilvoitella samalla Savonlinnan mestaruustittelistä.

Keskiviikko 18.1.2012 09:12 Urheilu Saimaalehti

Luistelureittien ylläpitäjät odottavat pakkasia

Retkiluistelun kannalta alkutalvi ei ole ollut samaa luokkaa kuin vuosi sitten. Punkaharjun Matkailukeskus Harjun Portin Markus Kaskinen toteaa, että viime kaudella retkiluistelureitit otettiin käyttöön jo joulukuun alussa. Tällä hetkellä Harjun Portin rannasta pääsee luistelemaan 400 metrin pituista rataa.

Vanhemmat