Keskiviikko 9.5.2012 09:10 Talous Saimaalehti

Kehitysyhtiömalli elinkeinostrategiaksi

Savonlinnan seudun elinkeinoelämän nousuun saaminen vaatii yrittäjien mukaan muutoksia toimintakulttuurissa. Seudun elinkeinotoimijat ovat tarttuneet toimeen ja noin puoli vuotta kestäneen selvitystyön tuloksena Etelä-Savon Kauppakamarin Savonlinnan osasto, Savonlinnan seudun yrittäjät, Kerimäen yrittäjät, Punkaharjun yrittäjät, Savonrannan yrittäjät, Savonlinnan seudun naisyrittäjät sekä MTK Etelä-Savon liitto ovat lähettäneet yhdistymishallitukselle, Savonlinnan kaupunginhallitukselle ja Kerimäen ja Punkaharjun kunnanhallituksille ja valtuutetuille samansisältöiset esitykset siitä, että Savonlinnassa otetaan viipymättä käyttöön elinkeinotyöryhmän esityksen mukainen kehitysyhtiömalliin perustuva elinkeinostrategia.

Perjantai 4.5.2012 14:44 Talous Suur-Saimaa

Länsi-Euroopan suurin hirsikylä nousee Imatralle

Imatran kaupunki on myynyt Kuusamon Hirsitalot Oy:n perustamisvaiheessa oleville kiinteistöyhtiöille ensimmäisessä vaiheessa neljä korttelia loma-asuntojen rakentamista varten Ukonniemen alueelta. Korttelit ovat pinta-alaltaan noin 53 000 neliömetriä. Rakennusoikeutta kortteleissa on noin 15 000 kerrosneliömetriä. Imatran kaupunki tienasi tonteista 1,57 miljoonaa euroa.

Keskiviikko 2.5.2012 09:18 Talous Saimaalehti

PolarBear Services - pääosassa ruoka

Ammatinvalinta voi joskus olla itsestäänselvyys jo hyvin nuorena. Näin oli 24-vuotiaan Mikael Fyhrin kohdalla, jonka ei peruskoulusta päästyään tarvinnut hetkeäkään miettiä, minne suuntaisi opiskelemaan. Fyhr valmistui opetusravintola Paviljongista ravintolakokiksi vuonna 2006.

Keskiviikko 2.5.2012 09:10 Talous Saimaalehti

Koti uudistuu pienilläkin muutoksilla

– Olen lapsuudesta asti tykännyt sisustaa ja pidän kaikesta kauniista. Jo pienenä tyttönä laitoin muun muassa ystävieni huoneita uuteen järjestykseen, yrittäjä Katja Sjöblom naurahtaa.

Keskiviikko 25.4.2012 08:46 Talous Saimaalehti

Pienessäkin kunnassa on paljon mahdollisuuksia

Yhteen hiileen puhaltamalla ja yhteistyöllä voi luoda asioita, joihin ei välttämättä yksin pystyisi. Sen ovat todenneet enonkoskelaiset Kimmo Hämäläinen, Ismo Rahkola, Teemu Koistinen, Reko Muhonen ja Sami Luostarinen, jotka perustivat yhdessä Enonkosken Huoltokeskus Oy:n.

Keskiviikko 4.4.2012 09:12 Talous Saimaalehti

Kuvakeskus elää ajassa

Savonlinnan Kuvakeskus on toiminut valokuvausalalla jo 50 vuotta. Kyösti ja Seppo Salmisen perustamaa yritystä on viimeiset 19 vuotta pyörittänyt Kyöstin tytär Eija Karvinen. Tällä hetkellä Kuvakeskuksessa työskentelevä Eijan poika Karri vielä miettii, ryhtyykö hän johtamaan tätä vanhaa ja perinteistä erikoisliikettä.

Keskiviikko 4.4.2012 09:06 Talous Saimaalehti

Yrittäjyys tuo vastuuta ja vapautta

Yrittäjyys on hyvä vaihtoehto nuorellekin, kun vain luottaa itseensä, mutta suhtautuu asioihin nöyrästi. Näin uskoo 22-vuotias metsäpalveluyrittäjä Tuukka Suomalainen, joka perusti oman yrityksen noin kolme vuotta sitten.

Keskiviikko 28.3.2012 09:12 Talous Saimaalehti

Laajennusremontti tuplasi toimitilat

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut Hyvänolon Kauneuskeskus Ruusunen on neljässä vuodessa löytänyt paikkansa yhtenä Savonlinnan monipuolisimmista hyvinvointialan yrityksistä. Yrittäjä Mervi Verho iloitsee, että vuosia sitten ompelukoneen takana syntynyt ajatus tarjota ihmisille kauneutta sekä kokonaisvaltaista mielen ja kehon hoivaa, on kantanut pitkälle.

Keskiviikko 21.3.2012 10:08 Talous Saimaalehti

Palvelujen säilyminen myös kuntalaisista kiinni

Kerimäen valtuusto päätti maanantai-iltana kunnan liittymisestä osaksi Savonlinnaa yhdessä Punkaharjun kanssa ensi vuoden alussa. Kerimäen kunnanjohtaja Kari Rannanpiha sanoo, että tällaisessa liitoksessa, jossa pienempi liittyy osaksi isompaa, on aina se vaara, että etenkin kunnan reuna-alueilta palveluita häviää.

Maanantai 19.3.2012 20:58 Talous Saimaalehti

Uusi Savonlinna aloittaa vuoden alussa

Savonlinnan kaupunginvaltuusto ja Kerimäen sekä Punkaharjun kunnanvaltuustot ovat päättäneet kokouksissaan, että ensi vuoden alussa Kerimäki ja Punkaharju liittyvät Savonlinnaan. Liitoksessa syntyy 38 000 asukkaan Savonlinna.

Vanhemmat