Keskiviikko 16.5.2012 08:58
Uutiset
Saimaalehti
K-kauppiasliitto täyttää tänä vuonna sata vuotta elokuussa. Juhlivalla
liitolla on yhteensä 1234 jäsentä, eli siis K-ryhmän kauppiasta. K-kauppiaat
työllistävät noin 23 000 henkilöä ja ostavat maakunnista tavaraa yli 500
miljoonalla eurolla vuodessa.
Keskiviikko 16.5.2012 08:57
Toimittajalta
Saimaalehti
Lähes päivälleen vuosi sitten Itä-Suomen yliopiston filosofisen
tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa käsiteltiin lausuntoluonnosta, jossa
esitettiin opettajankoulutuksen keskittämistä Joensuun kampukselle. Selkokielellä
tämän esityksen toteutuminen olisi merkinnyt opettajankoulutuksen
lakkauttamista Savonlinnan kampuksella.
Keskiviikko 16.5.2012 08:55
Vapaalla
Saimaalehti
Lauantaina 19.5. on Savonlinnan Kauppatorilla
esillä todellista silmänruokaa Amerikan autoista kiinnostuneille. Paikallinen
American Car Drivers Club Savonlinna, ACDC avaa tuolloin nimittäin ajokauden ja
harrastajat saivat kaupungilta luvan tuoda autot näytille Kauppatorille.
Keskiviikko 16.5.2012 08:53
Viihde
Saimaalehti
– Savonlinna on oikein hyvä paikka aloittaa etelän valloitus, Crossline-bändin
solisti Laura Ruohomäki nauraa.
Keskiviikko 16.5.2012 08:50
Vapaalla
Saimaalehti
Savonlinnan
maakuntamuseon höyrylaivasto heräsi talviteloiltaan ja avautui yleisölle
tiistaina 15.5. Aluksilla tehdään vielä kevättöitä, mutta niiden ja
mahdollisten risteilyjen sallimissa puitteissa asiakkaat voivat tutustua
laivoihin.
Keskiviikko 16.5.2012 08:47
Vapaalla
Saimaalehti
Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlavuoden kantaesitys on Kimmo
Hakolan La Fenice -ooppera. Tämä Venetsian kuuluisasta oopperatalosta kertova
teos on innoittanut Spahotel Casinon luomaan neljän ruokalajin La Fenice -menun.
Keskiviikko 16.5.2012 08:44
Urheilu
Saimaalehti
Kerimäkeläinen Kalle Räsänen (21 vuotta) teki vakuuttavaa tulosta
Juvalla 5.5. järjestetyissä voimanoston SM-kisoissa. Räsänen otti SM-kultaa
omassa sarjassaan (juniorit -90 kg) yhteistuloksella 845 kiloa. Kaikki sarjat
huomioiden Räsänen oli kokonaiskilpailussa kolmas.
Keskiviikko 16.5.2012 08:43
Perästä kuuluu
Saimaalehti
Tuntuu,
että omina opiskeluaikoina asiat näyttivät yksinkertaisemmilta, vai liekö se
kuuluisa vanhuus iskemässä, kun aika kultaa muistot. Mutta joka tapauksessa,
opiskelit, teit vähän töitä, valmistuit ja siirryit karuun todellisuuteen eli
työnhakuun. Kyse voi olla siitäkin, että sitä ei tuolloin samalla tavalla
seurannut jokaista uutisotsikkoa kuin nykyään. Tai ehkä omasta sukupolvestani
ei vielä kannettu niin paljoa huolta.
Keskiviikko 16.5.2012 08:42
Kolumnit
Saimaalehti
Käärme
ruohikossa. Kiusaaja autiomaassa. Sarvekas piru olkapäällä. Tultasyöksevä
lohikäärme. Meillä on monia kuvia Paholaisesta. Mitä ne oikeastaan kertovat
hänestä?
Tiistai 15.5.2012 14:47
Uutiset
Saimaalehti
Savonlinnan
Oopperajuhlien hallitus on valinnut juhlien festivaalijohtajaksi ja Savonlinnan
Oopperajuhlat Oy:n toimitusjohtajaksi KTM Jan Strandholmin. Hän aloittaa
Oopperajuhlilla syyskuun alussa tänä vuonna. ja festivaalijohtajana lokakuusta alkaen,
nykyisen oopperanjohtajan Jan Hultinin jättäessä tehtävänsä.